keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Home is where the heart is

IMG_9123

Viimeinen viikko on ollut melkoista härdelliä. Muuttaminen on toisaalta raskasta ja inhottavaa, mutta samaan aikaan myös jännää ja mukavaa. Kamojen pakkaaminen on se inhottava ja raskas osa, mutta pakatessa on samalla hyvä tilaisuus karsia turhaa tavaraa ja hankkiutua eroon ylimääräisistä kamoista. Paras osuus muuttamisessa on kuitenkin se, kun saa rauhassa purkaa laatikoita ja järjestää ja sisustaa uutta kotia.

Tampere tuntuu jo nyt enemmän kodilta, kun Pori koko viime vuotena. Porissa hyvää oli uudet kaverit ja uudet kiehtovat maisemat, mutta Tampere on aina ollut se paikka, jossa oon halunnut asua, joten päätös Tampereelle muuttamisesta ei vaatinut kovinkaan paljoa miettimisaikaa. Tampere on kaupunkina ihana ja myös kotikoti on lähellä. Oon tässä muutamana aamuna jo kerinnyt aamulenkeillä tutustumaan mulle ennestään tuntemattomiin alueisiin ja seikkailemaan uusilla kotikulmilla. Uusi asunto on hyvällä paikalla, tilava ja alkaa jo pikkuhiljaa näyttämäänkin ihan kodilta. Tää asunto on myös samalla meidän ensimmäinen yhteinen koti. Täällä on tän tytön hyvä olla.

IMG_9126 IMG_9135 IMG_9124

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti